Liikuttavia yhteisjuttuja

Vaikka olen yksilöurheilija, olen aina uskonut yhteistyön voimaan. Kun jotain tekee porukalla, se on niin paljon hauskempaa. Oli sitten kysymys bisneksestä tai urheilusta.

Elämä on kummallista, ikinä ei tiedä mihin se kulloinkin kuljettaa. Jos joku olisi minulle viime kesänä sanonut että meillä on Kyyjärvellä kausimyymälä, en välttämättä olisi uskonut. Siellä se nyt kuitenkin on, yhteismyymälässä viiden muun firman kanssa.

Samassa tilassa toimi aikaisemmin Boutique Minna ja tiesin, että suuret saappaat olisi Minnan jälkeen muilla firmoilla täytettävänä. Lähdimme liikkeelle 25 neliön, tilalla joka osoittautui heti liian pieneksi. Onneksi saimme lisätilaa koska valikoimakin on paisunut kysynnän mukaan.


Normijuttujen kuten puseroiden ja tunikoiden lisäksi sieltä löytyy myös sukkia, kenkiä, miesten vaatteita ja jopa alushousuja. Myös loistokoot ovat valikoimissa ja niitä täydennetään koko ajan. Aika näyttää miten pitkään Paletissa viihdymme. Käykäähän tutustumassa paikan päällä jos kuljette siitä ohi: Yhteismyymälä Paletti

Viime viikolla kilpailtiin Ylistarossa MultiSport seikkailukilpailu, johon osallistui myös Team FiiniFröökynä. Itsekin olen muutaman kerran kyseiseen kisaan osallistunut. Kun näin, että triahtlonaikojeni vanha treenikaveri Niina oli kyseiseen kisaan osallistumassa, työnsin lusikkani soppaan ja näin syntyi team FiiniFröökynä. 

Ninnin energianurkkaus kirjoitti kisasta jo kattavan raportin, josta voitte käydä lukemassa mitä kisa piti sisällään. Upeasti FiinitFröökynät vetivätkin kun voittivat koko kisan! Itsellänikin heräsi uinuksissa ollut kilpailukärpänen... josko sitä ensi vuonna osallistuisi taas itsekin. Kuka tulee mukaan? 

Viikon vaate on tämä pellavajakku. Viileän kesän pelastus josta saatavilla useita eri värejä. 

 Kisakuvat: Kirsti Kontturi